Paluu Suomeen

Tuntuu epätodelliselta kirjoittaa tätä. Matka josta olen unelmoinut vuosia ja suunnitellut vuoden, jäi vain 2 viikon mittaiseksi. Joudumme palaamaan sunnuntaina takaisin Suomeen. En olisi ikimaailmassa uskonut tälläistä tapahtuvan, eikä varmaan moni muukaan.

Alunperin ajattelimme, että jos harkkani peruuntuu, niin jäädään sitten vain lomailemaan. Mutta sitten koronavirus alkoi leviämään hurjaa vauhtia.

Espanjassa on tällä hetkellä Euroopan toiseksi pahin tilanne tartuntojen suhteen. Todennäköisesti ulkonaliikkumiskieltoa tullaan jatkamaan ja sairaalat tulee varmasti täyttymään.

Lisäksi hetken päästä voi olla mahdollisuus, että täältä ei pääse enää pois, jos Espanja sulkee ilmatilan kokonaan. Mitä sitten tekisimme?

Luin täällä Aurinkorannikoilla asuvasta suomalaisesta naisesta, joka oli saanut allergiakohtauksen ja ei ollut saanut apua soittaessaan hälytyskeskukseen, koska jonossa oli ollut yli 1000 ihmistä. Mitä jos näin tapahtuisi meille?

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi päätimme, että on aivan liian iso riski jäädä tänne. Aivan aluksi en ymmärtänyt kuinka vakavaksi tilanne on täällä mennyt (muualla tietty myös) enkä halunnut edes ajatella kotiinpaluuta. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että täältä on vain pakko lähteä.

Saimme onneksi lennot finnairilta Suomeen sunnuntaina ja lippujen hinnaksi tuli 1800e. Hieman eri luokkaa lippujen hinnat kuin tänne tullessa…Koulu onneksi tukee tässä tilanteessa olevia ja kustantaa 900e vaihdon peruuntumisesta aiheutuvista kuluista. Lisäksi apurahaa ei tarvitse maksaa takaisin.

Täällä muuten kaikki ihan hyvin. Karanteenissa oleminen on mennyt yllättävän nopeasti ja ollut helppoa. Näihin päiviin on riittänyt tekemistä ja tylsää ei ole tullut.

Ollaan mm. tehty lettuja, pelattu jalkapalloa, leikitty autoilla, rakennettu maja, katsottu netflixiä, kirjoitettu espanjaksi naapureille (lahjoitettiin junaliput) ja välillä käyty kaupassa sekä päivän kohokohta ollut tietty välillä roskien vienti 😀

Poikaa ei ole haitannut karanteenissa olo yhtään, hän on vain nauttinut kun kerrankin on ollut kunnolla aikaa olla yhdessä. Tyttö 2v on välillä huutanut ”haluu ulos!” ja osoitellut ulko-ovea, mutta muuten hänenkin kohdallaan kaikki sujunut ihan hyvin täällä sisätiloissa.

Onneksi löysin harjoittelupaikan eräästä palvelutalosta Helsingissä ja saan tehtyä täällä Espanjassa aloittamani kotihoidon harjoittelun loppuun. Suomeen tultuamme joudumme olemaan karanteenissa 2 viikkoa, joten aloitan siellä vasta huhtikuussa.

Toivon, että pääsisimme tänne takaisin uudestaan, viimeistään ensi keväänä. Tämä oli niin ihana asuinalue ja iso ikävä tulee varmasti. Paikka todella yllätti positiivisesti. Ilmatkin oli todella hyvät ja aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta joka päivä.

Tällä hetkellä kuitenkin harmitus on kova ja tiedän, että se pahenee Suomeen tullessa. Yritän kuitenkin säilyä positiivisena ja ajatella, että pääsemme tänne joskus takaisin!

En tiedä vielä tämän blogin jatkosta. Tällä hetkellä tuntuu ettei kirjoitettavaa ole, mutta mistäs sitä tietää. Tämän postauksen kirjoitin muuten kännykällä, toivottavasti ei mennyt ihan pieleen! Mutta näihin tunnelmiin, ei tätä vaan usko vieläkään todeksi…

Tsemppiä kaikille näinä vaikeina aikoina.

<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *