Diak vaihtoprosessi kokemuksia

Aloin haaveilemaan vaihtoon lähdöstä jo ennen kuin olin edes päässyt kouluun. Heti sitten koulun alkaessa varmistin opolta työharjoittelun ulkomailla onnistuvan kohdallani ja täytin vaihtohakemuksen. Kriiteereitä on jonkin verran, mm. rästiopintoja ei saa olla, sekä pitää olla riittävä kielitaito.

Heti alkuun oli tietenkin selvää, että mieheni ja lapset lähtevät mukaan. Tämän takia valitsimme kohteeksi Espanjan, koska 3kk pienten lasten kanssa esim. Tansaniassa olisi meille ollut vähän liian extremeä.

Kävin sitten hakemuksen täytettyäni haastattelussa vaihtokoordinaattorilla (haastattelu oli suomeksi, mutta olen kuullut muilta, että välillä on saattanut kysyä englanniksi jotain). Haastattelussa selvitettiin mm. motivaatiota, tavoitteita ja kielitaitoa. Pian haastattelun jälkeen sain tietää, että minut on hyväksytty vaihtoon!

Tämän jälkeen aloin etsimään itselleni harkkapaikkaa (toisen harjoittelupaikan järjesti koulu). Löysinkin pian yhden suomalaisen kotihoitoyrityksen Fuengirolasta, mihin minut hyväksyttiin. Tämä tapahtui siis keväällä 2019.

Valitettavasti syksyllä paikan omistaja laittoi minulle viestiä, että yrityksen toiminta loppuu, eikä pystykkään ottamaan minua harjoitteluun. Aloin paniikissa etsiä itselleni uutta paikkaa, jonka löysinkin toisesta suomalaisesta kotihoitoalan yrityksestä. Kävi todella tuuri, että sain kyseisen harjoittelupaikan! Olen tästä todella kiitollinen.

Koulussamme kaikki vaihtoon lähtijät käyvät pakollisen valmennuskurssin ”orientation for diak exchange”. Kävin kurssin syksyllä, se oli tosi helppo. Pari pientä tehtävää, sekä tutustuttiin mm. vaihtopapereiden täyttöön (learning agreement). Kurssin opintopisteet saadakseen pitää vaihdon jälkeen palauttaa vaihtoraportti tai vaihtoblogi (säästyn raportin kirjoittamiselta! :D)

Vaihtoprosessiin kuuluu siis apurahahakemuksen täyttö. Mukavaa on, että perheelliset saavat apurahaa korotettuna. Omalla kohdallani Erasmus+ apuraha on 560e/kk. Tämä on mielestäni ihan kiva summa. Erasmus+ apurahan saamiseen on tiettyjä vaatimuksia, esim. OLS- kielitestin tekeminen.

Isoin syy miksi hain vaihtoon ulkomaille on toive kielitaidon kehittymisestä, erityisesti puhumisen osalta. Tulen tästä vielä kirjoittamaan lisää mm. mikä on kielitasoni nyt ja miten se on kehittynyt Espanjassa. Tässä kotihoidon paikassa puhutaan käsittääkseni pelkästään suomea, mutta toisessa harkkapaikassa englantia myös. Tietenkin toinen syy miksi hain vaihtoon, on nähdä toista kulttuuria ja saada kokemuksia ulkomailla asumisesta.

Mielestäni tämä vaihtoprosessi ei ole ollut mitenkään raskas tai kauheasti työtä vaativa. Se on sujunut ihan hyvin muista opinnoista huolimatta. Plussaa on muuten myös, että vaihtoon lähtijät saavat diakin kautta matkustajavakuutuksen itselleen sekä lapsille.

Käytiin eilen muuten tekemässä pojalle uusi passihakemus Tikkurilan poliisiasemalla. Olin kuullut, että sinne pääsee ilman ajanvarausta nopeasti jonottamatta. Totta se oli, vuoronnumeron saatuamme pääsimme heti sisään! Voin siis suositella.

Ihanaa viikonloppua, palataan <3